Menneet tapahtumat 2024

Jaakon Samoojien vuosikokous 23.2. klo 18

Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, mm. vahvistettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2024, tapahtumien osallistumis- ja peruutussäännöt ja talous- ja matkustusohje. Lippukunnanjohtajana jatkaa Katri Temonen.

Kuluvana vuonna jatketaan Kestävästi partiossa -tunnuksen hakemiseen valmistautumista. Vuonna 2023 kiinnitettiin erityistä huomiota kahteen tavoitteeseen, joiden toteuttamista jatketaan edelleen 2024. Näitä ovat, että leireillä ja retkillä ainakin joka toinen lämmin ateria on kaikille kasvisruokaa ja että kololla kehitetään lajittelua. Vuonna 2024 kestävästi partiossa teemaa edistetään lisäksi kehittämällä lajittelun ja kasvisruoan hyvien vaikutusten viestimistä, toteuttamalla hiilijalanjälkilaskentaa ja järjestämällä ympöristötalkoot 21.5. Muita lippukunnan toimintasuunnitelmissa mainittuja tapahtumia on lueteltu alla ja löytyy ryhmien omilta sivuilta.

Partioparaati ja päivä Särkänniemessä 5.5.

Perinteinen partioparaati marssitaan sunnuntaina 5.5. Tampereella. Paraatin jälkeen päästään etuhintaisilla rannekkeilla hurvittelemaan Särkänniemeen. Rannekkeita voi halutessaan myös ostaa etuhintaisena ennakkoon kesälle. 

Lisäksi voit ostaa Särkänniemeen rannekkeen (tai vaihtoehtoisesti pelkän sisäänpääsyn) ja ruokailusetelin.

Etuhintaisen Särkänniemi-rannekkeen hinta kesän muille päiville on 37 €.  Ranneke on voimassa koko kesän yhden päivän ajan partioperheille ja ystäville.

Ilmoittautuminen ja rannekkeiden tilaaminen viimeistään 18.4. Kuksan kautta osoitteessa www.kuksaan.fi/69487. Lisätietoa ja tarkemmat aikataulut laitetaan lähempänä ilmoittautuneille.  Tapahtumassa noudatetaan tapahtumien osallistumis- ja peruutussääntöjä.

Info paraatiin lähtijöille

Mahtavaa, että meitä lähtee näin paljon Tamperelle partioparaatiin sekä Särkänniemeen. Bussi lähtee aamulla klo 9 Rengosta St1 kylmäasemalta. Saavuthan paikalle viimeistään 8.45. Palaamme illalla samaan paikkaan n. klo 19.30.

Tampereella päivä alkaa paraatijuhlalla keskustorilla. Juhlan jälkeen marssimme paraatimuodostelmassa Keskustorilta Puutarhakadun kautta aina Särkänniemelle asti, jossa hurvittelemme päivän laitteissa.

Varutus partioparaatiin:

Mikäli sinulla ei ole partiopaitaa niin tumma takki tai pitkähihainen paita toimii hyvin. 

Aamupäiväksi ja kotimatkalle on evästä tarjolla lippukunnan puolesta, mutta voit ottaa mukaan pientä naposteltavaa päivään mukaan. Särkänniemessä syödään ennakkoon varatuilla buffet-lipuilla tai omakustanteisesti. Voit varata mukaan myös tuhtia eväsleipää tai muuta soveltuvaa ruokaa.

Muutoin mukana on hyvä olla:

Paraatin ja Särkänniemen välissä pääsee vaihtamaan varusteita bussiin eli siellä voi säilyttää ylimääräisiä vaatteita.

Kuva: Helena Hornborg (Hämeen partiopiirin kuvapankki).

Äitienpäivän juhlalounas 12.5.

Perinteinen juhlalounas noutopöydästä

Tervetuloa Jaakon Samoojien äitienpäivän juhlalounaalle sunnuntaina 12.5.2024 Rengon seurakuntatalolle (Hinkaloistentie 1, Renko).

Kattaukset klo 12 ja klo 14 pöytävarauksen mukaan.

Pöytävarauksia otetaan vastaan keskiviikkoon 8.5. asti sähköpostilla jaakonsamoojat@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon 050-305 2566 (Elina). Ilmoita varauksen yhteydessä nimesi, montako ruokailijaa (aikuiset/lapset sekä lasten iät) sekä haluamasi kattausaika (klo 12 tai 14).

Tuotto käytetään Jaakon Samoojien partiotoimintaan renkolaisten lasten ja nuorten kanssa. Hinnat: Aikuinen 30 €. Lapset 1,5 € per ikävuosi 15 vuoteen saakka. Ruokailu maksetaan paikan päällä käteisellä tai kortilla.

Makeat sävelet lounausvieraille tarjoilee partioduo Hehkuva huhmare.

Menu

graavilohi, silli, Yli-Uotillan perunat, kananmunan puolikkaat

vihersalaatti, Välimeren pastasalaatti, tomaattisipulisalaatti, raastesalaatti

kanaa itämaisittain  (M, G),  kookoshernis-korma veg, basmatiriisi. wokatut kasvikset

lihapullat (G, M), kasvispyörykät (veg)

uunivohi (veg), tsatsiki (L, veg)

porkkanaletut (veg) ja puolukkahillo

kotijuusto, hillo

leipä,  foccacia (veg), saaristolaisleipä (veg), gluteiiniton leipä, levitteet

kotikalja, vesi, mehu, sima

kakku (L, myös veg ja G), kahvi, tee, mehu 

Pienet muutokset mahdollisia. L = laktoositon, M = maidoton, G = gluteeniton, veg = vegaaninen.

Muumilaakson kevätseikkailu

Jaakon Samoojien kevätleiri 17.-19.5.2024

Kevät on vihdoin koittanut ja luonto on alkanut heräämään. Pikkulinnut lauloivat laulua, että jopa Muumilaaksossakin oltaisiin heräilty talviunien jäljiltä. Muumipeikko on koko talven uneksinut kesän seikkailuista ja nyt on sen aika! Jaakon Samoojien reippaat partioilaiset on kutsuttu mukaan seikkailemaan!

Leiri pidetään Rengossa 17.-19.5. (sudenpennut 18.-19.5.) Ruokojärven mökillä (Ruokojärventie 138, 14300 Renko). Perjantaina seikkailijoiden ja tarpojien kanssa tavataan mökillä klo 18 ja sudenpennut saapuvat lauantaina klo 10. Leiri päättyy kaikilla sunnuntaina klo 14. Mökille vievä tie on kapea ja parkkipaikka pieni, joten suosittelemme sopimaan kimppakyytejä!

Yövymme leirillä kaminateltassa, jossa pärjää oikein hyvin kolmen vuodenajan makuupussilla tai kahdella ohuemmalla päällekkäin. Lainavarusteitakin varmasti saadaan järjestettyä. Ota rohkeasti yhteyttä, jos jokin asia mietityttää!

Leirillä sukellamme muumien maailmaan, tutustumme hahmojen tapoihin ja kuulemme erilaisia tarinoita suurista seikkailuista. Lauantaipäivän osa tarpojista viettää seurakunnan Amazing (G)racessa, johon kyyditykset hoidetaan johtajien puolesta.

Ilmoittautumiset leirille 12.5. mennessä Kuksan/Asiointipalvelun kautta. Leirin hinta on seikkailijoilta ja tarpojilta 25€ ja sudenpennuilta 20€. Linkki ilmoittautumiseen: www.kuksaan.fi/71622

Toinen leirikirje ja varusteluettelo lähetetään ilmoittautuneille ilmoittautumisajan päätyttyä.

Nähdään leirillä!

Leirinjohtaja

Veera Vartiainen

Jokohan kevätleirillä on niin lämmintä, että drontti Edvard uskaltaisi uida? (Kuva Andy Dingley, CC BY-SA 3.0, Wikipedia)

Ympäristötalkoot 21.5.

Tule mukaan Jaakon Samoojien vieraslaji- ja roskienkeruutalkoisiin tiistaina 21.5. Aloitamme klo 18 Rengon uuden hautausmaan parkkipaikalta ja lopetamme noin kello 20. Paikalle voi tulla myös oman aikataulun mukaan. Ota mukaan juomapullo, omat työhanskat ja pistolapio, jos kotoa löytyy. Lapion voi nimikoida maalarinteipillä. Päälle kannattaa pukea vaatteet, jotka saavat likaantua. Jaakon Samoojat tarjoaa pientä talkooevästä.

Lupiini on haitallinen vieraslaji 

Rengossa komealupiini (lupiini) on levinnyt muun muassa Kappelintien varteen. Lupiini leviää voimakkaasti ja syrjäyttää erityisesti tienvarsilta alkuperäisiä niittykasvilajeja. Lupiinia on havaittu myös uhanalaisten niittykasvien kasvupaikoilta. Lupiini vaikuttaa lisäksi esimerkiksi perhospopulaatioihin, koska se ei kelpaa toukille eikä aikuisille perhosille ravintokasviksi. Lisätietoa lupiinista: https://vieraslajit.fi/lajit/MX.38950

Lupiinin torjuminen

Talkoissa lupiini kaivetaan pois maasta juurineen ja hävitetään sekajätteenä. Tarkemmat ohjeet saat talkoopaikalla. (Lupiinin leviämistä voi torjua myös niittämällä kasvit ennen siementen muodostumista. Niittämistä pitää jatkaa useita vuosia peräkkäin.)

Talkoisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, tervetuloa mukaan!

Lisätiedot:

Martta Kantele 040 7776395

DALE 2.4 - Hämeenlinnan alueen lippukuntien yhteinen kesäleiri 5.-9.6.

HAP:n eli Hämeenlinnan alueen partiolaisten yhteinen kesäleiri järjestetään Räyskälässä. Seikkailijat ja sitä vanhemmat ikäluokat leireilevät 5.-9.6.2024. Sudenpentujen ja perhepartiolaisten leiri on 7.-9.6.2024.

Leirillä on mahdollisuus tutustua perhepartioon lauantaina 8.6.2024. Tuohon päivään on mahdollista tulla leirin ulkopuolelta maksaen 10 euron ruokamaksun.

Ilmoittautumisaika ja -linkki 1.3.-30.4.2024. www.kuksaan.fi/69114 

Osallistumismaksut Jaakon Samoojien jäsenille:

Lippukunta tukee jäseniään noin 20% alennuksella täydestä hinnasta. Yllä olevat hinnat ovat alennuksen jälkeen. Samoaja ja vaeltajaikäisillä on leirille kesätyötakuu. Tapahtumassa noudatetaan tapahtumien osallistumis- ja peruutussääntöjä.

Liljatapahtuma 28.6.-30.6.2024

Jaakon Samoojat järjestävät Liljatapahtuman Iittalassa Kintaan saaressa (Kintaantie 148, 14500 Iittala ) 28.-30.6.2024. Kintaaseen mennään soutuveneillä , mutta jos löytyy suplauta niin sen voi ottaa mukaan ja mennä sillä Kintaaseen. Aloitus tapahtuu perjantaina klo 16.00 ja sunnuntaina lopetamme klo 12.00 . Tapahtuma on suunnattu Hämeenlinnan alueen vaeltajille.

Viikonloppuna suoritettavissa on Saunalilja (24 h) sekä Pahkalilja (8h) 8h). Liljoista voi osallistua molempiin tai vain toiseen . Pahkalilja alkaa heti perjantaina saavuttua Kintaaseen paikalle, Saunalilja suoritetaan lauant aina . Liljojen lomassa on rentoa yhdessäoloa ja syömistä.

Nukkuminen tapahtuu sisätiloissa lattialla. Osallistumismaksu on 30 €. Ilmoittautuminen on auki Kuksassa 23.6.2024 asti.

Ilmottautuneet muistakaa erityisesti ottaa mukaan nämä :

Ilmoittautumislinkki: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=71813 

Partioterveisin

Erja Rastila

Kilinkolinkesäleiri 2024

Katso toinen leirikirje tästä.

Jaakon Samoojien ja Pielisen partiolaisten yhteinen kesäleiri Pienen Hangasjärven rannalla Lieksan seurakunnan leiripaikalla sekä parina päivänä Kolin kansallismaisemassa 21.-27.7.

Jasalaisten kesäleiri Kokki-Koren kotiseuduilla Lieksan suunnilla. Osalle paikka onkin jo tuttu eeppisen Ruunaan reippailun (2021) tukikohtana. Yhdessä Pielisen partiolaisten kanssa järjestämme kesäleirin luvun 20 teemalla. Ohjelmassa mahtavaa leirielämää ja yhden yön haikki Kolin maisemiin, jonka voi halutessaan vaihtaa päiväretkiksi.

Ps. Pohjoismaiden suurin vaskimusiikkifestivaali järjestetään 26.7. alkaen. Selvitetään kumpi kajahtaa kovempaa: trumpettibändi vai jasalaisten lippukuntahuuto?

Osallistumismaksu on 200 euroa. Hinta on kaikille osallistujille sama ja sisältää kuljetuksen, majoituksen ja ruoat sekä leiriohjelman. Leirille lähtevä sudenpentu tarvitsee mukaan oman aikuisen. Kyseessä voi olla esimerkiksi oma vanhempi tai lapselle tuttu kaverin vanhempi, joka sovitusti huolehtii kahdesta tai kolmesta sudenpennusta.

Ilmoittautuminen Kuksa-lomakkeella https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=71126. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 9.6.

Ilmoittautuminen on sitova ilmoittautumisajan päätyttyä ja noudatamme Jaakon Samoojien tapahtumien osallistumis- ja peruutussääntöjä.

Kuva: Ninara (Flickr, CC BY 2.0).

Koloillat kaudella 2024-2025

Sudenpennut

Seikkailijat

Tarpojat

Samoajat

Vaeltajat

Koloillat alkavat

Syyskauden koloillat alkavat viikolla 34 (19.8. alkaen)

Perhepartio kokoontuu torstaina 12.9. klo 17.30

Perhepartioon ovat tervetulleita alle kouluikäiset lapset yhdessä oman aikuisen kanssa. Seikkailaan ja tutustutaan partioon koko perheen voimin!

Perhepartio on yhteinen harrastus alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Lapset osallistuvat tomintaan omaan lähipiiriin kuuluvan aikuisen kanssa. Perhepartiossa retkeillään, askarrellaan ja puuhaillaan kaikkea hauskaa sisällä ja ulkona. Samalla tutustutaan partiotoimintaan leppoisalla otteella.

Perhepartio kokoontuu seuraavan kerran  to 12.9. klo 17:30. Lähtö Rengon urheilukentän parkkipaikalta - suuntana Rautavuori.

Muut tulevat kokoontumiset näet Perhepartio-sivulta.

Lisätietoja:

Minna Leppänen 050 373 6649

Venla Leppänen 045 157 6199

HAP WTF -patikka 21.-22.9.

Jasa kutsuu HAPin kahden veen vaeltajat eli WTF:n mukaan Syyspatikkaan. Vapaamuotoisen patikkaosallistumisen lisäksi WTF:ien omaa ohjelmaa on Mallan vetämänä illalla n. klo 18 alkaen, jonka jälkeen mahdollisuus noin kahden kilometrin heijastimin merkityllä Kivikallion lenkillä pimeän tultua. Halutessasi voit yöpyä Ahoisten maamiesseuran pihamaalla (majoittuminen omissa teltoissa). Launtaina valmistamme yhteisesti iltapalaa, mutta aamiaistarpeet ja muut eväät osallistujat huolehtivat itse (vinkki: hernekeittoa tarjoilemme ilmaiseksi kaikille patikkavieraille la 9-18 ja su 9-15 ja reitillä myynnissä myös muurikkalettuja). Sunnuntaina patikkamaastoissa on myös vaeltava jumalanpalvelus. Ilmoittautumiset 17.9. mennessä Kuksaan https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=74299. Iltapalan hinta 10 euroa. 

Selvennyksenä: tästä voit siis rakentaa oman näköisen osallistumisen päiväretkenä lauantaina tai yön yli la-su.

Syyspatikka jälleen 21.-22.9.2024!

Koko perheen ulkoilutapahtuma Syyspatikka järjestetään 21.-22.9.2024. Merkityt reitit ovat pituudeltaan 4, 5, 8, 13 ja 18km.

Kartan saat maamiesseurantalolta Topenontie 1010, Renko (Ahoinen). Patikointi on ilmaista ja tarjoamme maamiesseurantalolla molempina päivinä hernekeittoa soppatykistä niin kauan kuin sitä riittää ja keralle on myynnissä kahvia ja pientä herkkua. Lisäksi reitillä on mahdollista ostaa mm. kahvia ja muurikkalettua. Jos haluat voit vähentää kertakäyttöastioiden käyttöä, voit ottaa mukaan omat retkiruokailuvälineet. Niille järjestetään tiskausmahdollisuus maanmiesseurantalolla.

Aukioloajat patikkapisteillä 2024

Tervetuloa patikoimaan Ahoisten maastoihin. Lisätietoja ja reittikuvaukset Syyspatikka-sivulta.

Syyspatikassa uusi kävijäennätys!

Koko perheen ulkoilutapahtuma Syyspatikka järjestettiin 21.-22.9.2024. Tänä vuonna rikottiin ennätyksiä ja maastossa oli lähes 750 ulkoilijaa. Kiitos teille kaikille, että kävitte! Nähdään ensi vuonna uudestaan. 

Syyspatikka on koko perheen hyvän mielen ulkoilutapahtuma, joka järjestettiin Rengon Ahoisissa jo kahdeksattatoista kertaa. Patikka järjestetään vuosittain syyskuun puolivälin tienoilla. Merkityt reitit kulkevat vanhoja kirkkopolkuja pitkin.

Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna yhteistyössä Rengon Säästöpankkisäätiön, OmaSP:n, Haixin ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanssa. Sunnuntaina reiteillä oli mahdollisuus osallistua vaeltavaan jumalanpalvelukseen.

Lisätietoja ja reittikuvaukset Syyspatikasta.

Tuli ja rauta

Syysleiri Kaunisniemessä 1.-3.11.

Tuli ja rauta -leiri järjestetään Kaunisniemen leirikeskuksessa (Leiritie 77, Lammi). Lippukunnan syysleirillä testataan, millaista on elää soturina 700-luvun Hämeessä. Soturit harjoittelevat ruoan valmistusta nuotiolla, kulkemista metsässä – ja tietysti miekkailua!

Ketut, Liito-oravat, Sudet, Valkohäntäpeurat ja johtajat

Ilvekset ja Käärmeet

Yövymme leirillä sisätiloissa. Ilmoittautuminen tapahtuu Kuksan kautta 27.10. mennessä. Ilmoittautumislinkki: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=75515 

Noudatamme Jaakon Samoojien osallistumis- ja peruutussäänntöjä

Lähde mukaan soturiseikkailuun!

Lisätiedot leirinjohtajalta:

Martta Kantele

Isänpäivän juhlalounas 10.11.

Jaakon Samoojien juhlalounas 10.11. noutopöydästä Rengon seurakuntatalolla (Hinkaloistentie 1, 14300 Renko). Kattaukset klo 12 ja klo 14.

Pöytävaraukset: ke 6.11. mennessä sähköpostilla jaakonsamoojat@gmail.com tai tekstiviestillä numeroon 050-305 2566 (Elina). Ilmoita varauksen yhteydessä nimesi, montako ruokailijaa (aikuiset ja lapset sekä lasten iät) sekä haluamasi kattausaika .

Hinta: Aikuinen 30 €. Lapset 1,5 € per ikävuosi 15 vuoteen saakka. Ruokailu maksetaan paikan päällä käteisellä tai kortilla.

Tunnelmamusiikista vastaa partioduo Hehkuva huhmare.

Tuotto käytetään Jaakon Samoojien partiotoimintaan renkolaisten lasten ja nuorten kanssa.

Tervetuloa!

Kattauksissa paikkoja on rajoitettu määrä. Valmistamme ruuat samassa keittiössä ruokalistan merkintöjä vastaavista raaka-aineista. Pyrimme huolellisuuteen, mutta esimerkiksi vehnäjauhopölyn leviäminen muihin ruokiin on silti mahdollista.

Menu

Yli-Uotilan perunat
graavilohi, silli
porkkala (veg)
pikkelöidyt punasipulit
kananmunan puolikkaat

vihreä salaatti (veg)
rosolli & kermakastike (L)
coleslaw

yrttipossu (L), paistikastike (L)
lihapullat (M,G), puolukkahillo
vegaaniset kasvispyörykät (G)
sienimureke (veg)
uunivohi (veg), dippi (veg)

imelletty perunalaatikko
porkkanalaatikko (veg, G)
makeat lanttukuutiot (veg, G)

riävä (veg), mallaslimppu (veg)
leipä (myös veg ja G)
levite, kotijuusto ja hillo

kotikalja, mehu, vesi

kakku (L), kahvi, tee
(kakku saatavilla myös veg, G)

Lyhenteiden selitykset: L = laktoositon, M = maidoton, G = gluteeniton, veg = vegaaninen

Pienet muutokset mahdollisia.

Joulukampanja

Partiolaisten joulukampanja on jälleen hieno hetki osallistua ja tukea paikallista lapsi- ja nuorisotoimintaa. Myymme adventtikalentereita, omia joulukortteja sekä itsenäisyyspäivän kynttilöitä. Näistä löydät tarkemmat kuvailut Joulukampanja-sivulta. Varsinainen myyntikampanja on jo päättynyt, mutta vielä 3.12. asti voi tiedustella tuotteita suoraan ryhmänjohtajilta.

Helpoiten osallistut olemalla yhteydessä tuttuun partiolaiseen. Adventtikalenterin voi ostaa myös verkkokaupasta https://www.adventtikalenteri.fi/osta/lippukunta/jaakon-samoojat-ry 

Joulukampanja

Jo pitkään lippukuntamme on menestyksekkäästi osallistunut joulukampanjaan ja tienannut rahaa toimintaamme. Keskiverrosti olemme myyneet noin 19 tuotetta/myyjä, mikä on todella hieno luku. Jokainen myynti on arvokas ja parantaa tulosta, ylititpä sitten keskiarvon tai itsesi. 

Partiolaisten joulutuotteiden myynnillä on pitkät ja ansiokkaat perinteet. Suomen Partiolaisten adventtikalenterin luukkuja on availtu jo vuodesta 1947 alkaen. Myynnissä on myös itsenäisyyskynttiläpaketti sekä uutena joulukortteja, joita et mistään muualta saa! Kuvat niihin on piirtänyt Siiri Hieta. 

Tutustukaa yhdessä vanhempien kanssa tuotteisiin (esittelyt ohessa) ja miettikää montako uskoisitte niitä myyvänne. Palauta sitten tilauslappu johtajillesi seuraavaan koloiltaan viikolla 41, niin saat samalla tuotteet mukaasi. Myynnin saa aloittaa kuitenkin vasta 15.10. 

Huomaathan, että tuotteita saa koloilloissa lisää, jos ne pääsevät loppumaan. Lisätilaukset hoidat helpoiten viestimällä Whatsappilla suoraan omalle ryhmänjohtajalle. 

Partiolainen itse on paras joulukampanjan myyjä, mutta arvostamme myös kovasti vanhempien myyntiapua! Kampanjatuotteita voi myydä naapureille, sukulaisille, työkavereille ja vaikka harrastustutuille. Vinkki kauempana asuville: sivuston www.adventtikalenteri.fi/osta/lippukunta/jaakon-samoojat-ry kautta voi ostaa verkon kautta kalenterin ja valitsemalla meidän lippukuntamme (Jaakon Samoojat) tuotto ohjautuu omaan kampanjaamme. Myynnistä kertyneet rahat ja mahdolliset myymättömät tuotteet palautetaan viimeistään viikolla 48 omalle johtajalle. 

Tarvittaessa lisätietoja lippukunnan joulukampanjapäälliköiltä Olli Koskelalta ja Maliina Mansikkamäeltä.

Vuoden 2024 partiolaisten adventtikalenterin on kuvittanut Henna Ryynänen. Lisäksi hän kirjoittaa myös adventtikalenterielämystä rikastavan joulutarinan, jonka jaksot ilmestyvät joka adventtisunnuntai. 

Aikataulu tiivistetysti

Joulukampanjasta saaduilla varoilla uusitaan lippukunnan leirikalustoa ja hankitaan mm. uudistunut Savotta Naiger SF100 -leiriteltta. Sudenpennut vs. seikkailijat kilpailun voittaja palkitaan uuden teltan ensiyöpymisellä herkkupalkinnon kera.


Joulujuhla ja soihtukulkue 6.12. 

Juhla alkaa klo 16 ja soihtukulkue klo 17 seurakuntatalon edestä. Partiolaisilla pukukoodina partioasu. Jasalaiset perheineen ovat tervetulleita joulujuhlaan.